Uuteen syksyyn

Kuulkaahan, ihmiset: minä tein sen! Selvisin tästä kesästä alusta loppuun saakka. Tämän postauksen julkaisuhetkellä todennäköisesti nukun vielä pahimpia väsymyksiä pois. Mutta nyt se on täällä - ihan oikea pitkä loma, joka todellakin tuntuu ansaitulta.

Tänään tulee kuluneeksi kokonainen vuosi muutosta ja elämänmuutoksestamme. Vuosi sitten sateisena elokuun päivänä raahauduin kuopuksen kanssa läpi uuden kotikaupunkimme uuteen asuntoon. Enpä tuolloin tiennyt, että tasan vuotta myöhemmin lopetan kesätyöt kivalla osastolla. Että vuodessa olemme kotiutuneet Kuopioon näinkin hyvin. Että emme ole kertaakaan haikailleet entiseen elämään. Vuosi on hauska ajanjakso: toisaalta tosi lyhyt, mutta silti siihen mahtuu älyttömästi. Kuluneen vuoden jälkeen meillä ei ole enää vauvaa, vaan reipas pottailua harjoitteleva touhutaapero sekä kaksi hurjasti venähtänyttä leikki-ikäistä. Opiskelijaäidin ja koti-isän sijaan täältä löytyy tänä syksynä kaksi opiskelevaa vanhempaa.

Tämä menee (taas) ylisanoiksi, mutta kyllä tämä kulunut vuosi on ollut elämäni paras. Hyppy uudenlaiseen elämäntilanteeseen jännittää ja pelottaakin etukäteen, mutta se ei ole merkki siitä, että olisi valinnut väärin. Ilman tuota vuodentakaista hyppyä osa asioista olisi ehkä paremmin, osa ei. Mutta jos jostain olen varma niin siitä, että tämä muutos on ollut yksi elämäni parhaista valinnoista. Sitä, kun asiat loksahtavat kohdalleen, on tosi vaikea selittää. Silloin eniten miettii, miksi en tehnyt tätä paljon aiemmin. Vaikka olisi etukäteen kauhistellut ja jännittänytkin, lopulta muutos tuntuu kummallisen luontevalta ja sopeutuminen vaivattomalta. Se on outoa mutta samalla järjettömän upeaa. Alla muuten kuva ensimmäisestä näkymästä, jonka Kuopioon saavuttuani näin :D

Nyt toinen syksy lääkiksessä ja Kuopiossa lähestyy. Siinä missä vuosi sitten fiilikset olivat innostuneen jännittyneet, tänä vuonna koen sellaista mukavaa tuttuutta niin tässä kaupungissa kuin opinnoissakin. Vuosi sitten en osannut yhtään odottaa, millaista lääkisopiskelu oikeasti on. Jännitin (ihan liikaa) opintojen aloitusta ja uutta kaupunkia. Mietin paljon etukäteen, löytyykö täältä minulle ja meille uusia tuttavia vai tuleeko heti ikävä takaisin entisille kulmillemme. Samoin asunnonmyynti stressasi aivan järjettömästi, kunnes kaupat asunnosta tehtiin lopulta marraskuussa.

Tänä syksynä moni asia on jo valmiiksi hyvin. Ei tarvitse muuttaa - ainakaan kauas -, ja tuttujakin on täältä jo saatu. On helpompi lähteä tuttuun opiskelupaikkaan, kun kurssikaverit ovat tuttuja ja suurin piirtein tietää, miten opinnot etenevät. Yhden vuoden kokemuksella ei tarvitse enää jännittää, miten mahdan pärjätä opinnoissa.

Mutta tietysti muutoksia elämäämme tulee nytkin, kun mies aloittaa opintonsa ja lapset päivähoidon. Onneksi meillä on ollut hyvät mahdollisuudet totutella ja tutustua hoitoon, ennen kuin opiskelut alkavat toden teolla. Edelleen lapset saattavat muistella entistä kotia tai päivähoitopaikkaa, ja jonkin aikaa he kuvittelivat pääsevänsä takaisin tuttuun päiväkotiin. Kaikkien helpotukseksi uuteen päiväkotiin tutustuminen on toistaiseksi sujunut hyvin.

Syksyssä rakastan sitä uuden aloittamisen iloa ja energiaa, joka talven aikana kummasti hälvenee... Syksyllä aloitetaan innoissaan uusia harrastuksia, keksitään kivaa tekemistä ja ollaan fiiliksissä omasta uudesta arjesta. Niin tänäkin vuonna. Kesähän nyt vielä on, mutta minun puolestani syksy saa jo vähitellen tulla. Kalenteri ammottaa tyhjyyttään, kun kesätyö on ohi, mutta opinnot vasta edessä. Vaikka lomailu onkin huippua, arkifani minussa odottaa jo sitä ihan tavallista opiskeluelämää.

Toinen vuotemme Kuopiossa sisältää ainakin opiskelua ja päivähoitoa, mutta sen kummempia tapahtumia emme ole suunnitelleet. Vieköön arki mennessään kuten tähänkin asti :) Mutta sitä ennen lomaillaan ja kunnolla!