6.8.2016

Muodonmuutos ja kriisinpoikanen

Muodon muuttaminen eli roolista toiseen vaihtaminen ei aina ole niin helppoa. Viime syksystä asti olen ollut äitiyslomalainen, joka on suuren osan päivästään istunut hiekkalaatikon laidalla kulahtaneissa tyylikkäissä kotivaatteissa hokemassa älä tule paha kakku -lorua. Aamuisin olen saanut kuulla olevani milloin iso peruna ja milloin äitisammakko, joten onko ihmekään, että identiteettikriisiä pukkaa... Nyt sitten pitäisi muutamassa viikossa muuntautua katu-uskottavaksi opiskelijaksi. Miten ihmeessä sen teen?

Ensi-innostuksen laannuttua mieleen on hiipinyt joukko mustia ajatuksia. Esimerkiksi: Mitä jos en osaakaan enää opiskella? Miten voin sulautua joukkoon? Entä jos olenkin ihan tyhmä? Heh, tunnen olevani ihan kuin teini yläkouluun menossa. Ihan totta, en edes tiedä, mitä lääketieteen opiskelija tarvitsee. Enkä ole vielä koskaan opiskellut yliopistossa! Mustia ajatuksia on tullut myös muuttoa ja koko elämänmuutosta koskien. Vaikka päätös tästä olikin yhteinen, koen silti (liikaakin) vastuuta perheeni sopeutumisesta ja kotiutumisesta uuteen paikkaan.




Tähän asti olen ajatellut, ettei minun vielä tarvitse näitä miettiä, vaan hoidetaan muutto ensin alta pois. Silti huomaan jännittäväni koulun alkua päivä päivältä enemmän. Tämä on vielä pahempaa kuin pääsykoejännitys! Mutta kyllä se siitä. Eka päivä on varmaan pahin, kun ei yhtään tiedä, mitä odottaa. Onneksi muuton jälkeen on jonkin verran aikaa sopeutua elämään uudella paikkakunnalla. Toivottavasti saan tämän päänikin jonkinlaiseen järjestykseen, etten heti ensimmäisenä koulupäivänä jää kaikkien mieleen (nimenomaan negatiivisesti)!

Uudet alut ovat aina jännittäviä ja uuvuttavia ja vähän pelottaviakin. Onneksi tätä muutosta ei tarvitse kohdata yksin, vaan koko yksikkö eli perhe kulkee mukana. Yksin kaikki tämä olisi toisaalta helpompaa mutta toisaalta vielä monin verroin raskaampaa.

Muuton jälkeen aion keskittyä nauttimaan viimeisistä äitiyslomapäivistä ennen vahdinvaihtoa. Aion tutustua uusiin kotiympyröihini, laittaa kotia ja totuttautua ajatukseen siitä, että kohta, ihan kohta aloitan lääketieteen opinnot! Hurjan jännää, ihanaa, hullua ja pelottavaa :D

8 kommenttia:

  1. Älä huoli, täällä tuleva kurssikamu jolla samoja ajatuksia :) itselläkin muuttaa kihlattu mukana ja kaupunkia ei tunneta joten hyppy tuntemattomaan hirvittää vaikka tietää että tämä on juuri se mitä haluaa..
    Minä uskon kuitenkin että kaikki menee hyvin, niin sinulla kuin minulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kohtalotoveri!!! On kyllä omituisen ristiriitaiset fiilikset, yhtä aikaa suurinta iloa ja riemua ja toisaalta jännitystä ja kauhuakin :D

      Eiköhän kaikki hyvin mene, meillä molemmilla! Tsemppiä muuttoon :)

      Poista
  2. Muistan miten mua itseänikin jännitti se ensimmäinen koulupäivä ja tuntui kuin olisin ollut ekaluokkalainen, mitä toki olinkin!
    Älä turhaan mieti, miten sulaudut joukkoon, koska joukkoon ei tosiaan tarvitse sulautua! Teidänkin 150 (?) henkilön kurssiin mahtuu varmasti kaikenlaisia ihmisiä ja se onkin lääkiksen rikkaus! Siellä on tosi erilaisia tyyppejä, mutta joita yhdistää se yhteinen kiinnostus lääketieteeseen.

    Lääkisopiskelija ei tarvitse mitään erityistä, istumalihaksia (kuten pääsykokeessakin), mutta ei edes niin paljon, koska pääsykoeaika oli mielestäni rankempaa pänttäystä. Ehkä se mitä tarvitsee pääsykokeen jälkeen, on rennompi asenne. Ja asennemuutos siinä mielessä, että asioita ei enää opiskella koetta varten. Mutta tämän varmasti osaat jo. Varmasti sulle, kuten mullekin, aikaisempi ammatti on hyödyksi siinä, että osaa erottaa oleellisen epäoleellisesta.

    Ensimmäisessä koulupäivässä on oikeastaan aika vähän sellaista, missä kohtaa voisit toimia "väärin" tai "tyhmästi". Siellä ei vielä vaadita yhtään mitään. Ota vaan vastaan kaikki onnittelut ja nauti siitä tunnelmasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan kannustavasta kommentista, nyt jännittää astetta vähemmän :) Tuo on kyllä totta, että kun on jo yhden tutkinnon opiskellut, pystyy ehkä erottamaan olennaiset asiat paremmin... Tai ainakin toivon näin!

      Huh, hyvä tietää, ettei mokaaminen ole kovin todennäköistä. Oon tosin sellainen nolojen tilanteiden nainen, että niinkin voi käydä :D

      Poista
  3. Sanon nyt täälläkin että nou hätä! Uskon, että monet painivat samojen mietteiden kanssa, mutta kyllä asiat löhtevät rullaamaan omalla painollaan :)
    Perheellistä seuraakin löydät varmasti, onhan teidänkin kurssinne niin eri taustoista koottu!
    Tuo muutto on varmasti erityisen jännittävää, kun koko perhe tulee mukana, olen kyllä vakuuttunut, että tulette viihtymään hyvin :) Kuopiossa on luonto lähellä ja tekemistä ja näkemistä kaikille!
    Heh, kunnon Kuopio-romantiikkaa :D pointtina, että kaikkia koulun alku varmasti mietityttää, monilla on aikaa viimeisimmästä opiskelupätkästä ja samanhenkistä seuraa löytyy varmasti :) tervetuloa Kuopioon! Muistan itsekin panikoineeni varsin samalla lailla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta ja Kuopio-romantiikasta, taidan itsekin näin yhden päivän kokemuksella olla vähän ihastunut :D Eiköhän nämä fiilikset ole tuttuja lähes kaikille, jotka ovat samassa tilanteessa olleet :) Etukäteen aina jännittää mut jälkikäteen ei yhtään ymmärrä, miksi sitä piti jännittää niin hirveästi!

      Poista
    2. Haha, hyvin tiivistetty! Noinhan se taitaa juurikin mennä :D

      Poista
    3. Just niin kuin tää muuttokin: hirveä stressi ja (turha) paniikki ja kuitenkin jälkeenpäin toteaa, että hyvinhän se meni :D

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥