Tieni tähän OSA 2

28.10.2015

KUULUMISIA LOKAKUULTA

Jonkinlainen lukurutiini on jo kehittynyt, joten on aika vähän avata tähänastista lukutaivaltani. Tähän mennessä opiskeltuna ovat fysiikan kurssit 1-6, kemiasta kurssit 1-3 ja biologian kurssit 1-3. Kohtuullisen hyvin olen siis aikataulussani, itsenäisyyspäivään mennessä pitäisi tätä tahtia tulla ”valmista”. Biologia on tähän mennessä takunnut eniten, siis ihan viime hakukerrasta asti. Osasyynä on varmasti se, että anatomia ja fysiologia sekä mikrobiologia ovat kuuluneet aiemman tutkintoni oppimäärään, joten kuvittelen osaavani, vaikka aika on tehnyt tehtävänsä myös tässä asiassa. Ehkä tiedättekin sen tunteen, kun lukiessa tuntuu, ettei asiassa ole mitään opeteltavaa. Tarkemmin ajateltuaan joutuu toteamaan, että vielä on paljon tehtävää niin kokonaisuuksien hahmottamisessa kuin yksityiskohtien muistamisessakin.

Tällä kertaa olen päässyt (lähes) sinuiksi biologian kanssa. Teen tiiviisti muistiinpanoja, pohdiskelen yhtäläisyyksiä/eroavaisuuksia asioiden välillä, linkitän niitä mielessäni aiemmin opittuun (usein töissä tulee vastaan sopivia caseja), kertaan itsekseni ja vielä puolisonkin kanssa. Monesti eka lauseeni miehelle tämän tullessa kotiin on: ”Arvaa mitä oon tänään oppinut?!” jota seuraa loputon puhetulva esim. luonnon happamoitumisesta… tähän asti toinen puolisko on jaksanut teeskennellä kiinnostunutta :D Kyselyiässä oleva esikoinen osaa myös esittää hienoja tarkentavia kysymyksiä, jos satun höpisemään ääneen kirjojeni ääressä.

Fysiikka ja kemia tuntuvat helpoilta tasan siihen asti, kunnes avaan kirjat ja alan laskea. Molemmat olivat kouluaikoina lempiaineitani, mutta kumpaakaan en jatkanut lukiossa, koska oli liian kiire päästä sieltä pois. Eli pakollisista kursseista arvosanat ja menoksi. Nyt ehkä vähän kaduttaa. MUTTA pidän toki haasteista - kutsuisin tätä ”ongelmaksi”, jos ko. sana kuuluisi sanavarastooni -, joten ei muuta kuin tulta päin ja uusia juttuja opiskelemaan. Täytyy tosin sanoa, että yllättävän hyvin olen saanut punaisesta langasta kiinni, jos suhteuttaa nyt osaamani asiat lähtötasoon. Tarkoitan siis, että vielä vuosi sitten en ollut koskaan avannut fy-ke-bin syventävien kurssien kirjoja. Matkaa ja tehtävää toki on, mutta niin on onneksi vielä aikaakin.

Opiskelu tuntuu tällä hetkellä ihan mukavalta. Se on tavallaan harrastus, minulla kun tätä välttämätöntä aherrusta on niin monella elämän eri osa-alueella. Tavoite onkin, että oppimisen ilo säilyy. On hieno fiilis, kun muistaa viime vuodelta jonkun vaikean laskun ja onnistuu sen ratkaisemaan. Monesti selailen hienoisesti ylemmyydentuntoisena viimekertaisia muistiinpanojani ja laskuyrityksiäni, jotka tällä kertaa sujuvat paremmin. Sitä fiilistä, kun tajuaa edistyvänsä jatkuvasti, on mahdoton selittää. On mahtavaa ymmärtää joku kokonaisuus niin hyvin, että kykenee sen toiselle ihmiselle ymmärrettävästi selittämään. Tai jos vaan pääsee siihen kuuluisaan flow-tilaan, jossa kaikki rullaa. Niiden hetkien takia jaksaa taas. 

Suurin osa ajasta on kuitenkin sitä puurtamista, jossa pitää vain tsempata itseään jatkamaan vielä tämän kappaleen ja vielä tämän laskun. Päivät ovat täynnä yritystä, erehdystä, kertaamista, kokeilua, muistelua ja ahdistustakin. Hetkiä, jolloin tuntuu, että olen ihan hullu ja miksi edes lähdin tähän taas jne jne. Sitten pysähdyn hetkeksi miettimään, miten loistavan lääkärin maailma minussa menettääkään, jos en nyt keskity tähän asiaan kunnolla, ja homma jatkuu.

Tsemppiä kaikille, niin luku-urakkansa jo aloittaneille kuin kirjojen avaamista vielä odottavillekin :)