HELMIKUU: INTOA, EDISTYSTÄ JA PIENTÄ PANIIKKIA
Kamalan nopeasti tammikuu hurahti ohi ja äkkiä
pääsykokeeseen onkin enää reilu kolme kuukautta aikaa. Lukemisessa olen nyt
siirtynyt uudelle tasolle (lue: paniikki alkaa nousta, kun lukupäiviä on enää
alle sata ja oppimista vielä niiiiin paljon). Tällä hetkellä paahdan Valmennuskeskuksen
kurssimateriaaleja ja ABI- ja Yo-kirjoja. Lisäksi luen anatomiaa ja fysiologiaa
laajemmin –ja mielestäni samalla helpommin- käsittelevästä teoksesta. Jännä,
miten asioiden yksinkertaistaminen saa ne vain tuntumaan entistä
monimutkaisemmilta, viitaten siis lukiokirjojen sisältöön etenkin
ihmisbiologian osalta.
Alan olla jotenkin toivoton lukemisen suhteen. Edistystä
tapahtuu jatkuvasti, huomaan sen, mutta tuntuu, ettei aika riitä millään. Arjen
pyöritys vie leijonanosan ajastani ja vaikka puolisoni lupaa pitää muksut
poissa tieltä ja antaa tilaa opiskelulle, toteutus hieman ontuu ;) En myöskään
muista, milloin viimeksi olen nukkunut kokonaisen yön. Väsymys tekee kirjoihin
tarttumisesta ja etenkin asioiden omaksumisesta todella tahmeaa. No, kaikkihan
tietävät unen merkityksen oppimiselle :)
Puitteet opiskelulleni ovat siis melko haastavat.
Tilanteessani kääntöpuolena on kuitenkin mieletön into ja motivaatio. Jos
minulla olisi rajattomasti aikaa lukemiseen, tuskin olisin siitä lähellekään
näin innoissani :D Tässäkin tilanteessa yritän ajatella positiivisesti.
Puitteet ovat mitä ovat, mutta mihin asti yllän, riippuu täysin itsestäni.
Ajattelen tätä urakkaa niin, että kaikki mitä luen ja opin, on plussaa.
Helposti tulee ajateltua negatiivisemmin, eli niitä asioita, jotka vielä
puuttuvat tavoitteesta. Ja niitähän riittää, ainakin omalla kohdallani. Parempi
siis keskittyä positiivisiin puoliin!
Tärkeintä itselleni tässä lukuprosessissa on pyrkiä
säilyttämään mielenrauha. Stressaaminen ei auta minua ollenkaan, vaan vie vain
resursseja tärkeämmiltä asioilta. Pieni stressi on toki hyvästä, mutta
tarkoitan nyt sellaista minua helposti uhkaavaa, lamauttavaa en-pysty-tähän-ei-tässä-ole-mitään-järkeä
–stressiä. Sitä pyrin välttämään viimeiseen asti. Olisi kyllä mahtavaa olla
pääsykokeessa tänä vuonna yhtä rennoin mielin kuin viimeksi – silloin ei
todellakaan stressannut! Tänä vuonna on niin paljon enemmän pelissä, pidempi
valmistautuminen, todellinen halu päästä jne., joten hylkäävä tulos tuntuu
tällä kertaa varmasti paljon pahemmalta.
Siispä kaikista esteistä (hidasteista!!!) huolimatta teen
mahdollisimman paljon sen eteen, että saisin kesä-heinäkuussa postilaatikkooni
paksun kirjeen sen ohuen kuoren sijasta :)
Lukuiloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit ♥