Fuksisyksystä tähän syksyyn - mikä on nyt toisin?

Kuluneiden parin viikon aikana on tullut päiviteltyä kavereiden kanssa ja itsekseenkin, miten erilaista kaikki on nyt verrattuna viime syksyyn. Mutta mikä oikeastaan on muuttunut? (Postauksen kuvat on otettu eräänä kauniina syysiltana, jonka sain viettää ihanien ihmisten keskellä. Vuosi sitten en vielä tuntenut heitä.)

Viime syksynä kaikki oli niin vierasta, ettei sitä enää tajuakaan. Ihan kuin olisimme siirtyneet jollain teleportilla entisestä maailmasta uuteen. Koti ja kaupunki vaihtuivat, elämäntilanne muuttui ja uusi yliopistoelämä alkoi. Paljon isoja asioita pyöri mielessä, joten on sanottava, että viime syksy ja opintojen aloitus oli paljon raskaampi kuin tänä vuonna. 

Toisen vuoden alussa on (muka) niin paljon isompi ja kokeneempi kuin fuksina. Tänä syksynä huomaan jo nyt, miten paljon rennommin osaan ja voin ottaa. Opintojen kulku on tuttua, ja vaikka alku onkin takunnut, tiedän kokemuksesta, etteivät hankaluudet kestä koko vuotta. Omat voimavarat ja rajat ovat aika tarkkaan selvillä, samoin oppimistyylit, joilla opin parhaiten. Näistä voisin kirjoitella lisää jossain vaiheessa. Siinä missä koko viime vuosi oli melkoista "hakemista", tänä vuonna palaset ainakin opintojen suhteen ovat loksahtaneet luontevammin paikalleen. Tuttuudessa on tietenkin se huono puoli, etten enää jaksa innostua kaikesta, josta olin vuosi sitten aivan onnessani. Mutta se on elämää, se on arkea.

 

Päivien ja viikkojen rytmi on hiljakseen muotoutumassa. Joka kerta muutoksen sattuessa kohdalle minua ihmetyttää, miten sopeutuvaisia ihmiset ovat. Uusi arki kauhistuttaa etukäteen, kun miettii, miten oikeasti jaksaa. Kun se alkaa, ei kulu kauaakaan, kun uusi arki on se ainoa oikea. Olen sanonut jo monta kertaa, että just tämä arki tuntuu niin hyvältä. Puoliso tietenkin elää opinnoissaan sitä kaoottista vaihetta, jonka minä kävin läpi vuosi sitten. Kolmannen arkiviikon aikana olen paitsi saanut itse opinnoista paremman otteen myös todennut, että lapsillakin näyttää pahin sopeutuminen olevan takana. Hoitoon on yleensä ottaen kiva mennä eikä kukaan lapsista ole vielä kertaakaan jäänyt sinne itkun kanssa. Niitäkin päiviä takuuvarmasti tulee, joten nautitaan tästä, kun menee hyvin.

Toinen lääkisvuosi vaikuttaa yhtä inhimilliseltä kuin ensimmäinenkin. Ensi vuonna klinikan alkaessa on varmasti toinen ääni kellossa, joten kuten täällä totesin, aion nauttia tästä vuodesta. Vielä jos syväritkin saisin pakerrettua, olisi tämän vuoden tavoitteet reilusti ylitetty. Vaikka toisaalta turhauttaa käydä uudelleen ja uudelleen itselle tuttuja asioita läpi, kääntöpuolena on totta kai helppous, kun ihan kaikkea ei tarvitse opetella alusta lähtien.


Kyllä, tästä(kin) tulee hyvä vuosi. Miten sinun syksysi on käynnistynyt, takkuisesti, sulavasti vai jotain siltä väliltä?