Sairaanhoitaja siviilissä

Kesän jäljiltä kaikki sairaanhoitajuuteen liittyvä on näköjään pinnalla. Yleensä ottaen ammattirooli jää työpaikalle, mutta huvituksekseni ja pieneksi kauhukseni olen huomannut tiettyjen piirteiden seuranneen minua siviiliin asti. Tässäpä muutama esimerkki niistä:

Ihmisten käsien ja varsinkin niiden verisuonten tarkkailu tulee vähän turhankin luonnostaan. Kun on tottunut metsästämään kanyloitavia suonia ihan urakalla, ilahtuu suuresti, jos jollakulla vastaantulijalla on kädenselässään selvästi näkyvät suonet. Tässä on yksi syy, miksi tykkään miehestäni niin paljon :D

Omien vaivojen vähättely ja vaikeus asettua hoitajan roolista potilaan rooliin. "Ääh, älkää minusta välittäkö. Pikku flunssa tää vaan on!" Helpottaisi elämää suuresti, jos tästä asenteesta pääsisi eroon.

Sairaalasarjojen katsominen on minulle yhtä tuskaa. Vaikka kuinka yritän ajatella, ettei niissä asioiden edes kuulu mennä oikein, tekee mieli korjata muulle katselijakunnalle kaikki epäkohdat. Todella rasittavaa - erityisesti niiden muiden kannalta!

Käsihygieniasta huolehtiminen on kyllä todella tarkkaan iskostunut mieleeni. Lapset olen parhaan taitoni mukaan kouluttanut pesemään käsiä tiuhaan ("samalla lauletaan kaksi kertaa Paljon onnea vaan"), samoin varsinkin matkoilla käsidesi on ehdoton. Välttelen ovenkahvoihin ja muihin pöpöpesiin koskemista ihan naurettavuuteen asti.

Siinä missä en ole tippaakaan huolissani omasta terveydestäni, varsinkin lasten kohdalla tieto lisää tuskaa. Erään lapsemme kohdalla koin elämäni kauheimmat odottelun hetket, kun vastasyntyneeltä tutkittiin erään vakavan sairauden mahdollisuutta. Olin juuri lopettanut työn lastenosastolla, jolla hoidettiin kyseistä sairautta sairastavia lapsia ja nuoria, joten tiesin ihan liian hyvin, mistä siinä on kyse sairaala-asumisineen ja suurine toimenpiteineen. Ilman tuota tietoa ne kolme päivää eivät olisi olleet likimainkaan niin piinallisia. Oma lapsemme todettiin tältä osin terveeksi, mutta skenaario jos toinenkin ehti käydä mielessä.

Hoitajan kädet - lyhyet kynnet, vähän tai ei lainkaan sormuksia, ei rannekoruja, kynsilakkoja eikä etenkään rakennekynsiä. Näillä mennään, vaikken hoitajan töitä tekisikään. Koko kesän aikana pidin sormuksiani ehkä kaksi kertaa, koska en vaan jaksanut jatkuvasti olla laittamassa niitä ja ottamassa taas pois. Pst. tulevat lääkärit: aseptiikan vuoksi teidänkin kannattaa jättää ne sormukset ja kellot kotiin. Lääkäreillä näitä näkyy valitettavan paljon :(

Vaikka välillä hoitajakin joutuu potilaan rooliin, on hauskaa, kun hoitajan (tai lääkärin) vastaanotolla voi löytää sellaisen kivan kollegiaalisen yhteyden. Viimeksi kesälomalla, kun kävin hoitajan vastaanotolla, päivittelimme yhdessä kesätöitä ja sairaanhoitajaopintojen sisältöä. Kokemusten vaihtaminen on aina hauskaa, vaikka se tapahtuisikin "virallisemmissa" yhteyksissä :)


Alaa voi näköjään vaihtaa, mutta tuskinpa tuo sairaanhoitajuus tulee minusta koskaan katoamaan. Ja hyvä niin! Kuvat: Pinterest