24.11.2016

Kauhuskenaarioni - ja kuinka sitten kävi

Jo pääsykokeeseen lukiessani mielessä kävi aina välillä, olenkohan miettinyt tätä elämänmuutosta ihan loppuun asti. Yritin olla ajattelematta tulevaisuutta liikaa ja keskittyä pelkkään pääsykokeeseen. Vaikka olimme päättäneet, että haen toiseen kaupunkiin ja seisoimme vakaasti päätöksemme takana, ajatus täydellisestä elämän- ja asuinpaikan muutoksesta pelotti silti.

Kauhuskenaarioni oli suurin piirtein tällainen:
- jäisimme kahden asunnon loukkuun
- söisimme seuraavat kuusi vuotta pelkkää kaurapuuroa ja makaronia
- joka ikinen sentti pitäisi laskea ja venyttää viimeiseen asti
- emme löytäisi uudesta kotikaupungista yhtään tuttua tai ketään kenen kanssa olla 
- en edes osaisi opiskella
- katuisimme katkerasti sitä, että jätimme tutun ja turvallisen tasaisen elämän taaksemme

Kolmen kuukauden kohdalla voinen jo tehdä varovaisen tulkinnan siitä, ettei kauhuskenaarioni pidä paikkaansa. Asunnon myynnin myötä kahden asunnon loukku jäi turhaksi peloksi. Kun asuntolainaa ei enää ole, ei ole niin suurta huolta taloudesta, vaikkei tuo opintoraha järin suuri olekaan. Tähän asti - ja toivon, että tästedeskin - ruokapöydässämme on ollut muutakin kuin kauhuskenaariossani mainittuja ruoka-aineita. Ei niissäkään mitään vikaa ole, kunhan välillä saa syödäkseen muutakin.


muutos, pelottaa, ahdistaa


Sentinvenytystä olen harrastanut melko lailla koko ikäni, joten pienemmät tulot eivät ole ainakaan vielä osoittautuneet katastrofiksi. Ostan uutta melko harkitusti ja hyödynnän kirppistarjontaa. Pidän taloudestamme kirjaa ja tiedänkin aika tarkkaan, mitkä ovat taloutemme suurimmat menot ja mistä olisi varaa nipistää. Täällä asuessamme olemme kuitenkin pärjänneet aika vähällä, kun suurin osa huonekaluista oli jo valmiina eikä suurempia hankintoja ole tarvinnut tehdä. Koska arjessa pyrimme kohtuulliseen rahankäyttöön, ylimääräiset rahat voimme käyttää vaikkapa matkustamiseen. Hyvin todennäköisesti pienituloisuus on kohdallamme vain väliaikaista, koska mieheni aikoo jossain vaiheessa palata töihin. Myös itse olen harkinnut keikkailua sairaanhoitajan töissä, mutten vielä ole tehnyt mitään asian eteen.

Sosiaaliset kuviot ovat ehkä se pelottavin osuus muutoksissa. Mistä löytää kavereita? Onneksi opiskelujen myötä tutustuu muihin vuosikurssilaisiin ja heidän kauttaan taas ehkä muihinkin kaupungissa asuviin. Toisaalta tänä syksynä olen myös aktiivisesti pyrkinyt tutustumaan ihmisiin, mikä onkin onnekseni kantanut hedelmää. Lisäksi vastaan on tullut pari tuttua entisiltä ajoilta, mikä oli hauska yllätys. Tutustuminen on ainakin minulle vaivalloista ja välillä ahdistavaakin, mutta siedän sitä, koska tiedän sen olevan ainoa tapa saada uusia tuttavia ja ehkä ystäviäkin.

Opiskelun suhteen alan olla yhä varmempi siitä, että lääkis on minun paikkani. Alkuun tuntui, etten millään voi pärjätä enkä opi tarpeeksi nopeasti. Anatomian loistava arvosana kuitenkin varmisti sen, ettei oppimiskykyni olekaan aivan täysin surkastunut - vaikka siltä toisinaan tuntuukin :D Ensimmäiset päivät ja viikot olivat minulle hankalia, koska en ollut vuosikausiin istunut luennoilla tai opiskellut uusia asioita. On ollut kiva kuitenkin huomata, että vähitellen olen päässyt opintoihin sisälle eikä opiskelu tunnu enää niin raskaalta kuin aluksi.


positiivinen, hyvä, elämänmuutos, onnellisuus


Viimeisimpänä muttei suinkaan pienimpänä pelonaiheenani oli se, että ihan oikeasti heti muutoksen tapahduttua katuisin tätä valintaa. Ajattelin kauhulla sitä, miten en kerta kaikkiaan sulautuisi porukkaan tai löytäisi ketään samanhenkistä. Pelkäsin sitä, että joudun katsomaan peiliin ja toteamaan, että olen kiskonut koko perheeni pois tutusta ympäristöstä ihan turhaan - ettei opiskelu (tai Kuopio tai kerrostalo tai opiskelija-asunto) olekaan minua varten. Etukäteen mietin sitäkin, kadunko vielä joskus sitä, että irtisanouduin työpaikastani. Voi olla, että joskus tulevaisuudessa kadunkin, mutta se on sitten, kun aika on kullannut muistot enkä enää muista, millaista se oikeasti oli.

Tähän asti en ole katunut sitä, että "uhrasin" 1,5 vuotta elämästäni pääsykoeprojektille (koska se ei ollut uhraus, vaan satsaus parempaan tulevaisuuteen). En sitä, että päätin hakea Kuopioon. Enkä varsinkaan sitä, että melko lailla kaksi vuotta sitten päätin seurata sitä pientä päähänpistoa, joka johti minut ja meidät tähän. Tämä kaikki on tähän asti mennyt juuri niin kuin pitikin.

Tällä tekstillä haluan rohkaista teitä, jotka ehkä epäröitte hypätä uuteen ja joiden mielessä pyörii vastaavanlaisia kauhuskenaarioita. Todellisuus on harvoin niin kamala kuin pahimmissa painajaisissa ja asiat voivat tuntua hyvin paljon pahemmilta etukäteen ajateltuina. Jos en muuta, niin sen olen tästä elämänmuutoksesta oppinut.

10 kommenttia:

  1. Hei! Olen lukenut sinun postauksia ja saanut lisätsemppiä lukemiseen ja tsemppiä siihen, että minäkin voisin pystyä siihen. Olen itse vastavalmistunut sh ja aloittanut pänttäämisen lääketieteelliseen tänä syksynä. Moni asia pelottaa toki. Mitä jos kaikki lukeminen menee ihan hukkaan, enkä pääsekään sisään? Mitä jos yliopistot poistavat itse pääsykokeet, ja pelkällä yo papereilla sittenkin haetaan? Minullakin vain lukiossa pakolliset bi,ke,fy kurssit. Ja ensikertaliskiintiötkin on nyt otettu käyttöön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi :) Kiva kuulla, että olet saanut tarinastani tsemppiä urakkaasi! I feel you, nimittäin ihan samat asiat pyörivät omassa mielessäni ennen viimeisintä hakukertaani. Ensikertalaiskiintiöt olivat melkoinen mörkö, mutta piti vain ottaa se asenne, että kiintiöt eivät minua estä. Kun omalle polulle on asetettu tuollaisia hidasteita, ei auta muu kuin olla vielä parempi kuin ensikertalaiset.

      Noista muutoksista sen verran, että ne tulevat jos ovat tullakseen, eikä niille pieni ihminen mitään mahda. Ainoa, mitä voi asialle tehdä, on alkaa valmistautua muutokseen - henkisesti ja fyysisesti. Eli hankit ne tarvittavat yo-arvosanat :) Ymmärrän kyllä täysin nuo pelot ja muut, mitä muutoksiin ja hakemiseen liittyy. Toisaalta jos ei uskalla yrittää, ei saa koskaan tietää, olisiko sittenkin päässyt. Itse olen myös tosi huono ajattelemaan, että joku kokemus tai työ olisi mennyt "hukkaan", koska jokainen yritys ja epäonnistuminenkin tuo arvokasta itsetuntemusta - josta taas on aina hyötyä :)

      Minun näkökulmastani katsottuna sinulla on oikeastaan aika hyvä tilanne, kun et ole vielä kirjoittanut mitään (?) noista aineista. Paljon heikompi (ja epäreilu) tilanne on niillä, jotka ovat jo kirjoittaneet kaikki aineet ja käyttäneet uusimiskerratkin. Sinulla on kuitenkin mahdollisuus saada yo-kirjoituksista vähintäänkin paremmat lähtöpisteet pääsykokeeseen, mikä ainakin tänä vuonna oli tosi merkittävä etu.

      Joka tapauksessa hurjasti tsemppiä urakkaan! Muista myös pääsykoeuudistuksen kohdalla, että se pahin skenaario ei välttämättä toteudu :) Pidä lippu korkealla, you can do it!

      Poista
    2. Kiitos kannustavasta vastauksesta :) en ollut ajatellutkaan, että tilanteeni tosiaan on aika hyvä juuri sen takia, että en ole yo kirjoituksissa kirjoittanut kyseisiä aineita. Yo tutkintoa voi ilmeisesti täydentää vaikka kirjoitin ylioppilaaksi 2013!?
      Ja se on ihan totta, että piitää ottaa se asenne että minä en voi asialle mitään jos pääsykoeuudistus toteutetaan. Sitten pitää vaan mukautua uuteen tilanteeseen ja tehdä siitä paras mahdollinen :).
      Lukeminen täysipäiväisen sh työn ohessa on melko haastavaa, mutta ilmeisesti ihan mahdollista ;) kiitos vielä kertaalleen että jaksoit vastaa kommenttiin.

      Poista
    3. Tässä suora lainaus YTL:n tiedotekirjeestä kokelaille: "Tutkinnon täydentäminen uusilla kokeilla on mahdollista sen jälkeen, kun olet suorittanut tutkinnon, muuten ajankohtaa ei ole rajoitettu. Voit valita aineita, jotka kuuluvat ylioppilastutkinnon ohjelmaan, vaikka niitä ei opetettaisikaan omassa lukiossasi. Tutkintoa voit täydentää myös jo suorittamasi oppiaineen eritasoisella kokeella. Jos kokeesi hylätään, voit uusia sen kaksi kertaa ilman aikarajaa. Täydentämällä suorittamistasi hyväksytyistä kokeista saat erillisen todistuksen." Eli täydentäminen onnistuu kyllä, ja ilmeisesti voi ilmoittautua mihin tahansa lukioon tutkintoa täydentämään. Hyviä uutisia, eikö? :)

      Ole hyvä vain, mielelläni tsemppaan kun omatkin tuskailut ovat niin tuoreessa muistissa! Kokopäivätyö vie kyllä tehokkaasti mehut, joten tsemppiä prosessiin :) Voin kuitenkin kertoa, että jos ja kun lääkikseen pääset, et mitä luultavimmin tule katumaan sitä, että olet tehnyt myös sh:n töitä. Niistäkin oppii kaikenlaista tärkeää :) Tsemppiä vielä!

      Poista
  2. Kiitos tästä kirjoituksesta! Oli kuin joku olisi kirjoittanut omassa päässä pyörivät ajatukset auki. Toinen hakukerta siis päällä ja kuumeisesti oon pohtinut tuota että uskallanko hakea Helsinkiin taas vai pitäisikö miettiä muita kaupunkeja. Tampere on vanha kotikaupunkini jonne varmasti hakisin jos en olisi parisuhteessa. Meidän tilanteen haastavaksi tekee se, että ukkoni lähti myös opiskelemaan haavealalleen täällä pääkaupunkiseudulla ja hänellä on vielä 2,5 vuotta opintoja jäljellä. Välillä mietin onnistuisiko meiltä joku etähommeli mutta eniten huolettaa juurikin taloudellinen puoli, koska varaa kahteen asuntoon ei ole. Vanhemmatkin harmillisesti asuvat ulkomailla niin takaisin kotiinkaan ei voi muuttaa. Toisaalta, viime keväänä en kovin kauas Helsingistä jäänyt, joten haluaisin ajatella että toisen hakukierroksen tuomalla extraboostilla onnistuisin pääsemään kuitenkin Meikkuun. Kiitos kirjoituksestasi, se kyllä toi taas positiivisia fiiliksiä! Ja kiva kun päivität blogia niin usein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja ole hyvä, on aina mukavaa, jos kirjoituksistani on jotain iloa :)

      Totta, parisuhteellisena/perheellisenä pitää aina pohtia asioita laajemmin! Kiva kuulla, että olet(te) miettineet myös muita vaihtoehtoja, koska hyvähän ne on kartoittaa - vaikka lopulta päätyisikin siihen ilmeisimpään. Tuo taloudellinen puoli varmasti rassaa eniten, varsinkin jos pitäisi asua kahta asuntoa. Mutta jos kerran jo tänä vuonna pääsit lähelle Helsingin rajaa, etköhän ensi vuonna mene heittämällä sisään :)

      Tsemppiä lukemisiin!

      Poista
    2. sisar-hento-medisiinari, poistin kommenttisi vahingossa :( Pahoittelut!!! Kommenttisi olisi varmasti hyödyllinen monelle, joten arvostan, jos viitsit kommentoida uudestaan!

      Poista
  3. Anonyymi, luin kommenttisi ja olin julkaisemassa sitä, kun vahingossa poistin sen :( Olen pahoillani!!! En saanut luettua koko kommenttia, mutta siinä oli paljon kivoja pointteja. Arvostaisin hirveästi, jos viitsisit kirjoittaa sen suurin piirtein uudestaan, niin voisin vastata siihen kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään, yritänpä koota vielä ajatukseni uudelleen!
      Ensinäkin kiitos hyvästä kirjoituksesta!
      Haen itse ensi keväänä kolmatta kertaa lääkikseen ja, koska olen todella turhautunut elämään tässä epävarmuudessa ja roikkumaan väärällä alalla, niin kohotin katsettani Etelä-Suomea korkeammalle ja aloin ottaa selvää Kuopiosta, jolle en aiemmin antanut edes mahdollisuutta kaukaisen sijainnin takia kotiseutuun nähden. Toki, kuten moni tietää, niin pisterajat eivät ole ihan yksyhteen verrattavissa, mutta toisaalta nyt kun olen lukenut Kuopiosta enemmän, niin moni muukin asia on osoittautunut hyväksi ja uskon, että se voisi olla mulle oikea paikka.
      Kuitenkin aika ajoin päätyessäni pohtimaan asiaa, pelot nostavat päätään. Entäs jos en sopeudukaan, löydäkään omaa porukkaa, viihdykään kaupungissa tai tunnekaan olevani oikeassa paikassa. Ne on kuitenkin kuusi aika tärkeää vuotta elämästä. Yksinäisyydessä välimatka tuttuihin ympyröihin voi tuntua pidemmältä kuin onkaan!
      Toisaalta tässä elämäntilanteessa muutos kuulostaa teihin verrattuna vielä paljon yksinkertaisemmalta, onhan se kuitenkin hieman eri asia tehdä muutos, kun kyseessä on koko perheen tulevaisuus. Toisaalta voisi kuvitella, että siitä saa myös turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta, kun ympärillä on ne omat lähimmät kaiken elämänmuutoksen keskelläkin :)
      Mutta, kuten sanoit pelottavassa on aina myös mahdollisuutensa johonkin uuteen ja opettavaan! Joskus on kuitenkin vaikea päästää irti niistä omista kauhuskenaarioista...
      Kiitos tästä mahtavasta blogista ja siitä, että kerrot teidän elämänmuutoksesta niin avoimesti. Se tsemppaa paljon tavoittelemaan kohti unelmia :)

      Poista
    2. Kiitos kommentista, ja varsinkin, kun vaivauduit kirjoittamaan sen uusiksi :) Onpa hieno kuulla, että olet antamassa muillekin paikkakunnille mahdollisuuden! Tuttuun ja turvalliseen jääminen on tietysti helpointa, mutta joskus muutos tekee tosi hyvää.

      Mainitsemasi pelot ovat tuttuja minullekin, varsinkin, kun olen muuttanut myös yksin (abina) toiselle puolelle Suomea. Toisaalta yksin muuttaminen oli vaikeampaa, toisaalta helpompaa kuin perheellisenä. Porukkaan pääsee helpommin, kun on samassa elämäntilanteessa kuin suurin osa vaikkapa opiskelukavereista ja on aikaa viettää ehkä myös vapaa-aikaa opiskelukavereiden kanssa. Toisaalta yksin muuttaessa jää myös helpommin yksin, jos sitä porukkaa ei heti löydykään. Juuri kuten sanoit, perhe tuo kuitenkin pysyvyyttä muutoksen pyörteissä :)

      Joka tapauksessa ainakin meidän vuosikurssilla on porukkaa ihan eteläisestä Suomesta suunnilleen Lappiin asti (tai ainakin Oulun korkeudelle). Joten jos epäröit sen suhteen, ovatko kaikki muut syntyperäisiä kuopiolaisia ja tänne vakiintuneita, niin tuskinpa vain :) Uskallan myös väittää, että jos itse on valmis tutustumaan uusiin ihmisiin ja vähän etsimäänkin niitä omantyylisiä ihmisiä, niitä löytyy melko todennäköisesti jo oman vuosikurssin sisältä. Meidänkin kurssimme on niin älyttömän moninainen ja porukkaa on laidasta laitaan.

      Tsemppiä vaikeisiin valintoihin ja totta kai lukemisiin! Kannattaa oikeasti antaa muillekin paikoille mahdollisuus. Mutta totta kai pitää kuunnella itseään ja tehdä sellainen valinta, jonka kanssa pystyy elämään - ainakin sen 6 vuotta! Hyvää syksyn (talven) jatkoa :)

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥