7.3.2017

Äitiyspakkaus 2017

Muutama viikko sitten sain blogin sähköpostiin kutsun tulla seuraamaan paikan päälle äitiyspakkauksen julkistamista. Valitettavasti en näiden tenttien keskeltä tällä kertaa ehtinyt Helsinkiin asti, mutta onneksi medialle oli tarjolla myös suora lähetys, jota voi seurata kotoa käsin! Näin pääsin minäkin tänä aamuna mukaan julkistamistilaisuuteen.

Äitiyspakkaus on upea suomalainen innovaatio, joka kehitettiin 80 vuotta sitten. Tuolloin vanhemmuuden haasteet olivat hyvin erilaisia kuin nykyään, ja väestössä oli korkea imeväis- ja lapsikuolleisuus. Julkistamistilaisuudessa tuli ilmi, että äitiyspakkauksen roolista imeväis- ja lapsikuolleisuuden vähenemisessä ollaan oltu kiinnostuneita ulkomaita myöten. Esittelyssä todettiin, että äitiyspakkauksen lisäksi samoihin aikoihin on tapahtunut monia muitakin yhteiskunnallisia muutoksia, jotka ovat edistäneet kansanterveyttä ja äitien ja lasten hyvinvointia. Näihin terveyttä edistäviin asioihin luettiin mm. elintason ja koulutusasteen kohoaminen, kattava rokotusohjelma, terveydenhuollon kehittyminen ja neuvolaseuranta. Äitiyspakkauksella on siis ollut merkitystä, mutta myös muut tekijät ovat vaikuttaneet.



Nykyisen pakkauksen edeltäjä oli "kiertokori", jota jaettiin vähävaraisille vuodesta 1922 alkaen. Vuodesta 1949 alkaen äitiysavustus on jaettu kaikille varallisuudesta riippumatta. Pakkauksesta on nykypäivään saakka ollut vanhemmille konkreettinen apu: sen sisältämät liinavaatteet ja vaatteet helpottavat ensimmäisiä hankintoja ja laatikko voi toimia vauvan ensimmäisenä sänkynä. Äitiyspakkauksen saanti on myös kytköksissä neuvolaseurantaan, jossa odottavat äidit ovat saaneet hoito-ohjeita raskauteen ja vauvanhoitoon. 

Tätä nykyä pakkauksen sisällön kuosit ja värit uudistuvat vuosittain, mutta sisältö on pysynyt pääosin samankaltaisena. Pakkauksesta löytyy vauvanvaatetta koosta 50 aina kokoon 80 asti. Vaatteiden lisäksi pakkaus sisältää vauvan lakanat, peiton, kestovaipan, liivinsuojia, kuumemittarin, kylpylämpömittarin, kynsisakset, pyyhkeen, pienen pakkauksen voidetta, terveyssiteitä sekä kondomeja. Uusia tulokkaita pakkaukseen tulee lähes vuosittain samalla, kun esimerkiksi potkuhousujen määrää on vähennetty.





Tämän vuoden tuotteiden kilpailutus alkoi jo syksyllä 2015. Tarjouskilpailu on avoin kaikille yrityksille, joille kerrotaan, mitä tuotteita halutaan ja mitä vaatimuksia tuotteilla on. Tärkeimmät kriteerit pakkaukseen päätyville tuotteille ovat laatu, turvallisuus ja hinta. Jokainen tarjottu tuote pestään ja testataan, pitävätkö saumat, toimivatko nepparit jne. Pakkaukseen päätyvät vain tuotteet, jotka läpäisevät testin. Tuotteet valmistetaan pääosin ulkomailla, vaikka osa yrityksistä onkin suomalaisia. Asiakaspalaute on äitiyspakkauksen suunnittelussa tärkeää. Eniten palautetta tulee väreistä ja kuoseista, ja äitiyspakkauksen sisältöä kehitetään asiakaspalautteen pohjalta.

Tämän vuoden kuosit ovat pirteitä ja värikkäitä, vaikka neutraalejakin mahtuu mukaan. Uutuuksina tämän vuoden pakkauksessa ovat unipussi, unikoira ja collegehaalari. Vuoden 2015 pakkaukseen verrattuna uuden pakkauksen väritys miellytti minua enemmän. Kuopuksen saamassa pakkauksessa oli todella paljon sinistä ja turkoosia toppapukua ja makuupussia myöten, kun taas tämän vuoden pakkaus oli selkeästi neutraalimpi. Kauniita, kirkkaita värejä, paljon raitaa, mutta myös kivoja pirteitä kuoseja. Itse tykkäsin tämän vuoden pakkauksesta. Lempituotteeni uudesta pakkauksesta taisi olla unipussi, sellaisen olisin itsekin vauvalle toivonut!




Meidän talouteemme äitiyspakkaus on kolmen lapsen jälkeen otettu kaksi kertaa, esikoiselle ja kolmannelle lapselle. Vaikka kolmannenkaan kohdalla ei olisi periaatteessa ollut tarvetta pakkaukselle, halusin sen kuitenkin ottaa. Pieniä vaatteita hypistellessä paria kolmea kuukautta ennen vauvan syntymää on vain jotain maagista. Samoin äitiyspakkauksen sisältämät vuodevaatteet ja muut ovat niin laadukkaita, että ovat kestäneet meidän käytössä jo vuosia. 

En olekaan aiemmin tutustunut tässä määrin äitiyspakkauksen historiaan tai tuotteiden valintakriteereihin, joten seurasin tilaisuutta suurella mielenkiinnolla :) Suomi on tässä asiassa edelläkävijä, mistä saamme olla ylpeitä, joskin olen sitä mieltä, että äitiyspakkauksen sijaan pitäisi puhua perhepakkauksesta. 80 vuodessa on siirrytty huimasti eteenpäin niin kansanterveyden kuin muidenkin elämän osa-alueiden suhteen. Omissa arkisissa murheissa joskus unohtuu, että ennen kaikki ei ollutkaan paremmin.


Kuvat: KELA:n sivuilta

2 kommenttia:

  1. Kiitos kattavasta jutusta! Itse tulen ekaa kertaa äidiksi ja äitiyspakkauksen sisältö kiinnostaa kovasti. Oli hauska lukea myös tämän historiasta. Kerroit, että pakkauksen edeltäjä oli kiertokori, jota jaettiin vuodesta 1922 alkaen. Tätä en tiennytkään. Monipuoliselta korin sisältö näyttää. Joitain asioita olen hankkinutkin jo, kuten unipussin ja bodyja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! Minustakin oli mukava kuulla tarkemmin äitiyspakkauksen historiasta, kun en siihen aiemmin ollut tutustunut :) Onnea odotukseen ja toivottavasti tämän vuoden äitiyspakkaus on mieluinen!

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥