3.3.2017

Opiskelijaperheen säästövinkit: 10+1 vinkkiä pienempään ruokalaskuun

Opiskelijaperheen rahatilannetta koskevassa postauksessa mainitsin tulevista säästövinkeistä. Tässäpä siis ensimmäinen osa aiheenaan ruoka!

Taas ollaan siinä tilanteessa, kun pitää miettiä, mitä kaupasta ostaa  ja kuinka paljon se maksaa. Jokaiselle pienituloiselle tuttu tilanne. Tässä keskitytään siihen, miten ruokavalion voi pitää suurin piirtein samana kuin ennenkin, mutta vähemmällä rahalla. Tosipihistelyniksit tulevat myöhemmin! Näin meidän perheemme pitää ruokalaskunsa kurissa:




1. Tee ostoslista ja pysy siinä
Ostoslista - helppo vinkki, mutta vähän hankalampi toteutaa. Kauppalistaa miettiessä kannattaa miettiä paitsi budjetti, myös seuraavan viikon ruuat, joiden ainekset tulee hankkia. Jos aikoo ostaa herkkuja tai muuta "ylimääräistä", nekin kannattaa kirjoittaa listaan. Ei tee mieli ostaa listan ohi, kun kaikki tarvittava on merkitty siihen.

2. Luo säännöllinen rytmi kauppakäynteihin
Me käymme kerran viikossa kaupassa tekemässä suuremmat ruokaostokset ja kerran pari hakemassa täydennystä. Kun rajaa kauppakäyntien määrää, heräteostosten määrä pienenee. Jos käy joka päivä kipaisemassa lähikaupasta muutaman ruoka-aineen, on melkoisen todennäköistä, että ostoskoriin päätyy myös sellaisia ostoksia, joita ei olisi välttämätöntä ostaa. Kyllä te tiedätte: yksi suklaapatukka sinne tänne, kun niin väsyttääkin... Pidemmällä aikavälillä näihin heräteostoksiin voi kulua yllättävän suuria summia.

3. Valitse ruokakauppa huolella
Kannattaa kiinnittää huomiota ruokakaupan yleiseen hintatasoon. Vaikka kaksi eri kauppaa kuuluisivat samaan kauppaketjuun, toisessa ruoka voi olla huomattavan paljon kalliimpaa kuin toisessa. Itse käymme tekemässä isot ostokset suuremmassa ruokakaupassa ja hyödynnämme lähikauppaa, kun tarvitsemme muutaman elintarvikkeen.

4. Vertaile kilohintoja, älä tuotehintoja
Hintavertailu on aikaa vievää puuhaa, mutta se kannattaa. Jos haluaa satsata johonkin tuotteeseen, voi ostaa juuri sitä merkkiä kuin haluaa, mutta pääosin vertailu on hyödyksi. Vaikka suurempia perhekokoja saattaa saada suhteessa halvemmalla, joskus kilo- tai litrahinta paljastaa sen, että tavallisen kokoinen pakkaus onkin edullisempi. Muutenkin kannattaa verrata kilohintaa ennemmin kuin tuotteen hintaa, koska pakkaukset ovat eri kokoisia eivätkä hinnat ole siten vertailukelpoisia.




5. Vältä ruokahävikkiä
Kaikkein kalleimmaksi ruoka tulee silloin, kun sitä ei syö. Hukkaan heitetty ruoka on paitsi kallista, myös epäekologista. On turha ostaa isoa pakkausta, jos siitä aikoo käyttää vain osan. Jos ei ole varma, tuleeko vaikkapa liha syötyä viimeiseen käyttöpäivään mennessä, on parempi laittaa se suoraan pakastimeen. Tähän kategoriaan kuuluu myös ruoantähteiden hyödyntäminen, jossa on lupa käyttää luovuutta :)

6. Tee itse mahdollisimman paljon
Kun rahaa on vähän, aikaa voi ehkä olla enemmän - tai sitten ei. Jos ylimääräistä aikaa liikenee, sen voi käyttää vaikka leipomiseen. Me emme liiemmin osta vaaleaa leipää, koska useimmiten syömme ruisleipää. Vaalean leivän himossa leivomme itse sämpylöitä tai vaalean limpun. Jos yksi tuore vaalea leipä maksaa kaupassa 3-4 e ja 2 kg:n vehnäjauhopussi 0,99 e, voi saada vähän viitettä siitä, miten kannattavaa itse tekeminen on. Samoin leivonnaiset ja muut tulevat halvemmiksi itse tehtyinä, vaikkei leipominen sinänsä halpaa puuhaa olekaan.

Kiireisessä arjessa einekset voivat pelastaa paljon, mutta edelleen, jos aikaa on, kannattaa ruoka tehdä alusta asti itse. Esimerkiksi kasvissosekeiton saa tehtyä todella halvalla kausituotteista, kun taas pakastealtaasta haettuna pienikin annos voi olla hintava. Kun tekee kerralla isomman satsin, osan voi pakastaa ja käyttää vasta myöhemmin.

7. Hyödynnä kausituotteita
Satokausikalenteri on tässä loistava, mutta ihan kaupassakin katselemalla ja kiertelemällä saa selkoa siitä, minkä hedelmien ja vihannesten kausi on käynnissä. Kesällä on suomalaisten hedelmien ja vihannesten aikaa, joulun tienoilla taas appelsiinien ja muiden eksoottisten hedelmien. Kannattaa opetella siirtymään myös ruokavaliossa hieman vuodenaikojen mukaan, niin selviää jonkin verran halvemmalla!




8. Katsasta alennustuotteet
Varsinkin, jos on ostoksilla ilta-aikaan, saattaa erityisesti lihaosastolla näkyä punaisia -30% tarroja. Tuotteissa ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että viimeinen käyttöpäivä on tulossa kohta vastaan. Jos ei raaski ostaa kalliimpia tuotteita normihintaan, alennusten hyödyntäminen on mahtava tapa saada pöytään tavallista parempi ateria. Tietysti alesta voi löytyä myös perustuotteita, kuten jauhelihaa. Kotiin tulevista mainoksista löytyy usein todella hyviä tarjouksia, joten kannattaa harkita, ottaisiko sittenkin sen "ei mainoksia"-lapun pois ulko-ovesta.

9. Mieti valintojesi tarpeellisuutta
Onko työmatkalta kipaistava take away -kahvi ainoa oikea tapa nauttia aamukahvisi? Voisiko välipalan tehdä kotona valmiiksi sen sijaan, että sen ostaisi  joka arkipäivä opiskelupaikan kahvilasta? Ovatko viikoittaiset kahvilatreffit kavereidesi kanssa välttämättömiä, vai voisiko joskus tavata jossain muualla? Pienetkin valinnat voivat piristää päivää ja nostaa fiilistä. On hyvä säilyttää budjetissa tietty vara tällaisille menoille, vaikka vähemmällä rahalla eläessä joutuukin miettimään, mistä voisi luopua. Toisaalta olen huomannut, että kun käyn kahviloissa/ravintoloissa vain harvoin, siitä osaa nauttia paljon paremmin kuin silloin, jos se on arkea.

10. Löydä heikot kohtasi
Jos haluat todella tietää, mihin rahasi hupenevat, opettele sanomaan kassalla "Kuitti, kiitos!" sen sijaan, että toteaisit "En tarvitse" tai rutistat kuitin saman tien roskikseen. Kuitteja vertailemalla saa paljon tietoa siitä, millainen hintataso kussakin kaupassa on, ja kuinka paljon rahaa itse kuhunkin tuotteeseen käyttää. Kun jaksaa muutaman viikon seurata omaa ostokäyttäytymistä, on paljon helpompi saada kiinni ne asiat, joihin rahaa kuluu kuin huomaamatta. On hankalaa muuttaa omaa ostokäyttäytymistä, jos ei tiedä, mihin rahat kuluvat.


+1. Hyödynnä opiskelijaetuja
Koskee opiskelijoita. Opiskelijakortilla terveellinen lounas maksaa yliopiston ruokalassa 2,20 - 2,60 e. Sillä hinnalla tuskin saa samanveroista ateriaa mistään muualta. Hyödynnä siis surutta opiskelijaetujasi, koska vielä koittaa aika, jolloin samanlainen ateria maksaa vähintään  4-kertaisen summan.


Löytyykö muita hyviksi havaittuja vinkkejä? Jaa parhaat ruokaan liittyvät säästövinkkisi kommenteissa!

4 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä. Ruoassa pystyy kyllä säästämään hyvin, kun jaksaa nähdä hieman vaivaa. Oikean kaupan valinnalla, kausituotteiden hyödyntämisellä ja alennuslihojen ostamisella säästää jo helposti 50-100 euroa kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaivannäköä ja suunnitelmallisuutta tosiaan tarvitaan, mutta kyllä se kannattaa. Säästyypähän nekin rahat johonkin muuhun :)

      Poista
  2. Tulin vastavierailulle, ja täältäpä löytyikin aivan ihana ja mielenkiintoinen blogi. Kiva että jätit viestiä, niin minäkin löysin tänne. :-) Jään seurailemaan!

    Ja aivan erinomaisia säästövinkkejä! Itse olen kirjoittanut ruokamenot ja muut menot excel-taulukkoon jo parin vuoden ajan, ja se on aika hyvä keino pitää tuhlaaminen kurissa. On nimittäin aika kiusallista nähdä ihan mustaa valkoisella ne omat heikot kohtansa. :-) Toki taulukon pitäminen vaatii hieman viitseliäisyyttä ja aikaa, mutta koen, että hommasta saatu hyöty on niin suuri, että se motivoi minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun löysit tänne ja tervetuloa! :)

      Kyllä, kirjanpito on kaiken a ja o. Itsekin olen pitänyt kirjaa tuloista ja menoista useamman vuoden ajan. Todellakin pysyy tuhlaaminen kurissa, kun budjetti näyttää punaista :D Aikaa ja vaivaa siihen(kin) vaaditaan, mutta budjetoinnin ja kirjanpidon hyödyt ovat ainakin meillä ihan kiistattomat. Tästä tulee kaiketi jossain vaiheessa oma aiheeseen liittyvä postauksensa :)

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥