Kuten on jo monessakin postauksessa tullut ilmi, täällä sairastetaan oikein pitkän kaavan kautta. Ensin koko porukkaan iski kevätflunssa, sen jälkeen pienimuotoinen vatsatauti ja uusimpana tulokkaana vesirokko. Viimeisintä olen ehtinyt vuosien varrella odotellakin, joten sikäli on hyvä, että se sairastetaan nyt pois alta. Ikävä puoli tässä on vain se, että koska vesirokon itämisaika on niin pitkä (suunnilleen 1,5-3 viikkoa), sairastellessa kuluu tällä poppoolla varmaan sen kuukauden verran. Yksi on jo toipumaan päin, mutta muut vielä näennäisen terveitä. Saa nähdä, koska alkaa taas pilkkuja esiintyä!
Sairastaminen tuo tietenkin omia pulmiaan tähän arkeen. Ulkoilla ei voi koko porukalla, ei myöskään käydä kaupassa tai mitään muutakaan tavallista. Tässä onkin ollut vanhempien luovuus koetuksella, kun on yritetty keksiä kaikenlaista kivaa puuhaa pikku potilaille, jottei päivittäinen ruutuaikakaan veny liian pitkäksi. Paljon on tullut pelattua muistipeliä ja Kimbleä lasten toiveesta. Uutena pelinä meillä on esikoisen 5-vuotislahjaksi saama pantomiimipeli, jossa on tarkoitus esittää joko kehollaan tai äänellä jotakin asiaa. Esikoinen on huippuhyvä arvaamaan!
Joululahjaksi saatu lääkärilaukku on muodostunut yhdeksi lasten suosikkileluista. Kun oma flunssani oli pahimmillaan, sain levättyä sohvalla, kun kutsuin minua tutkimaan kaksi pientä sairaanhoitajaa/lääkäriä. Verenpainemansetti asetettiin ranteeseen ja rokotteet pistettiin luuhun, mutta mikäpä siinä potilaana ollessa :D Samalla vaivalla sai tietysti "telesikoopilla" (3-vuotiaan näkemys sanasta stetoskooppi) tutkittua kaikki pehmolelut.
Kirjasto on yksi meidän arjen pelastajista. Sieltä löytyy hyllymetreittäin erilaisia kirjoja, joita ei meidän taloudessamme ole vielä luettu. Lapset kuuntelisivat satuja enemmän kuin mielellään, mutta ihan kaikkeen ei vanhempienkaan aika tai ääni taivu. Siksi lainasin viime kerralla monta lasten äänikirjaa, lyhyitä satuja, joissa tulee kirja mukana. Lapset nauttivat uusista saduista niin paljon, että kuuntelevat niitä non-stoppina. Me vanhemmat jostain syystä nautimme näistä saduista vähän vähemmän...
PS. Olen tainnut istuttaa lapsiini jonkin sortin anatomiakipinän. Kirjastoon lähtiessäni kysyin kirjatoiveita, niin eiköhän toiveeksi tullut "ihmisenluukirja". Tuleekohan näistä lapsista niitä, jotka parinkymmenen vuoden päästä sanovat, että jo lapsina lukivat äidin lääkärikirjoja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit ♥