Kiiltokuvaelämää?

Aina välillä tulee netin syövereissä vastaan kommentteja, joissa arvostellaan blogien epäaitoutta ja siloiteltua pintaa. Koen itsekin "syyllistyväni" samaan ainakin jossain määrin. Kukapa haluaisi esitellä itseään blogissa tai muutenkaan aivan täsmälleen sellaisena kuin on; kirjoittaa joka ikisen negatiivisen ajatuksen, yhteentörmäykset ja riidat julkiseen päivitykseen tai päivittää kaikki koetut vaikeudet, sairaudet, menetykset ja muut kaikkien ihmisten luettavaksi? No, nykymaailmassa kaikki on mahdollista ja "kohujulkkiksillekin" on tilauksensa, mutta draamaa kaipaavat joutuvat minun blogini kohdalla pettymään.

Olen blogissani melko avoin, mutta täyteen avoimuuteen en edes halua lähteä. Vaikka olenkin "anonyymi" ainakin toistaiseksi, lukijoista löytyy niitä, jotka tuntevat minut tosielämässä. Toivon, ettei blogistani saatu kuva poikkea kovin paljoa siitä, millainen olen oikeasti. Joka tapauksessa on paljonkin asioita, jotka pidän ihan vain itselläni. Voin jakaa omia pohdintojani, ajatuksiani ja mietteitäni koskien monia eri asioita. Näytän pieniä palasia arjestani, jaan pieniä kohtia kodistani. Silti minun näppäimistöni takana on se, kuinka paljon kirjoitan perheestäni, puolisostani ja lapsistani. En julkaise lapsistani tunnistettavia kuvia, koska en halua niiden päätyvän Internetiin. Haluan, että lapseni saavat itse vanhempana määritellä sen, kuinka laajan näkyvyyden somessa haluavat. Samoin vältän kertomasta liian tarkkaan omista, puolison ja lasten henkilökohtaisista asioista, sairaushistorioista ja muista. Tavallisen tylsät aiheet ovat niitä, joista mieluiten kirjoitan.

Minulla, niin kuin useimmilla meistä, on takanani niin helppoja kuin vaikeitakin aikoja. Omalla kohdallani koen, että vaikeita aikoja on ollut paljon helpompia enemmän. Tällä hetkellä elän tähänastisen elämäni parasta aikaa monestakin syystä. Osa vaikeista asioista on jo pysyvästi takana, mutta osa seuraa mukanani läpi elämän, ja niiden kanssa on vain opittava elämään. Varmasti vastoinkäymisiä tulee jatkossakin, suurempia ja pienempiä, enkä todennäköisesti tule niitäkään jakamaan blogin puolella.

Tästä huolimatta haluan, että teillä lukijoilla on minusta mahdollisimman realistinen kuva. Jokainen tietysti tulkitsee tekstejäkin omalla tavallaan enkä minä voi täysin vaikuttaa siihen, miltä vaikutan lukijoiden silmissä. Toivon, että blogistani välittyy kuva tavallisesta ihmisestä tavallisessa elämässään tavallisine ongelmineen. Elämäni ei ole unelmaa ihan koko aikaa, vaikka suurimman osan ajasta mukavaa onkin. Jokaisella on välillä huonoja hetkiä ja fiiliksiä. Se, ettei jaa niitä blogiin, ei tarkoita, etteikö niitä olisi.

Somessa moni haluaa näyttää kauniilta/komealta ja menestyvältä. Useimmat haluavat olla positiivisia ja onnellisia -  ja näyttää sen myös muille. Se ei kuitenkaan ole ihan koko totuus. Kun isosta kokonaisuudesta poimii paloja sieltä täältä, minkä tahansa asian saa näyttämään kauniilta. Harva julkaisee mieluummin kuvan sotkuisesta lapsiperheen kodista kuin kauniista yksityiskohdasta. Minäkin valitsisin sen kauniin yksityiskohdan. Toivon, että blogini voi tarjota hengähdystauon lukijan omasta hektisestä arjesta - kohtuullisen kauniita kuvia ja riittävän laadukasta sisältöä. Silti omastakin kokemuksesta tiedän, miten lähellä on ajatus siitä, että bloggaajalla on kaikki jotenkin paremmin. Niin voi olla, tai sitten ei.

Oma blogini on hyvin kotikutoinen ja uskonkin, että minulla olisi vielä suurempi kiusaus siloitella ja kiillottaa julkisuuskuvaani, jos pitäisin suositumpaa blogia. Olen äärettömän onnellinen jokaisesta lukijasta, joka päätyy blogini pariin - jatkoi sitten matkaansa tai jäi hetkeksi lukemaan -, mutta rehellisesti sanottuna en edes toivo blogilleni kovin suurta suosiota. Nyt(kin) on hyvä.

Mitä ajatuksia heräsi? Tunnistatko ilmiön? Millainen kuva sinulle on minusta jäänyt?