Tuskin on tulosten aiheuttamasta jännityksestä toivuttu, kun uusia fukseja alkaa kihelmöidä tulevat opinnot ja uusi elämä yliopistolla. Itse vuosi sitten jännitin, miten vaikeaa opintoihin palaaminen on, löydänkö yhtään kaveria ja oonko ihan vanha/tyhmä/muuten vaan kummallinen. Koskapa mikään noista kriisinaiheista ei loppujen lopuksi osoittautunut miksikään kriisiksi, voinen antaa pari vinkkiä uusille fukseille.
 |
Ihan ekana: Jos itseni tavoin kuvittelet tai pelkäät erottuvasi joukosta ja nimenomaan huonolla tavalla, huoli pois! Lääkiksiinkin pääsee joka vuosi sisään porukkaa laidasta laitaan. Saatat kuvitella olevasi kovinkin outo, mutta kurssikavereihin tutustuessa tajuat, että meillähän onkin paljon yhteistä. No, ainakin samat opinnot, jos ei muuta ;)
Lähde reippaasti mukaan yhteisiin juttuihin. Itse tosin en ole kovin hyvä neuvomaan tässä, koska perhe vei vapaa-ajanviettotavoissa voiton. Tutustua tosin voi opintojenkin pyörteissä, joten olen itsekin saanut monta loistotyyppiä elämääni kuluneen vuoden aikana. Eli vaikket ehdi/jaksa/halua hypätä kaikissa menoissa mukana, saatat silti löytää mahtavia ystäviä kurssikavereiden joukosta.
 |
Älä nosta rimaa liian korkealle. Opintojen aloitus on aina rankkaa. Oman kokemukseni mukaan syksy oli rankempi kuin kevät osittain siitä syystä, että (vielä) syksyllä tavoittelin niinsanotusti tähtiä. Opiskella täytyy, mutta vähemmälläkin pärjää. Kaikkien arvosanojen ei tarvitse olla huippuja.
Viimeisenä ja tärkeimpänä: ole oma itsesi äläkä stressaa turhia. Aluksi kaikki on hirveän sekavaa ja ahdistavaakin, mutta siitä se lähtee. Viikon-parin päästä kuljet kampuksella jo sujuvasti ja alun sekavat fiilikset on muisto vain! Niin, ja jos alussa väsyttää, se on ihan normaalia. Itselläni oli viime opinnoista jo niin kauan, että aluksi tuntui, etten yksinkertaisesti jaksa opiskella. Mutta se olo meni ohi, ja niin se menee sinullakin.
 |
Vielä on jonkin aikaa töitä/lomailua/mitäikinä itse kullakin ennen opintojen alkua, mutta haluan jo nyt toivottaa jokaiselle tsemppiä opintojen aloitukseen! Jos siellä on joku kaltaiseni stressipirkko hermoilemassa elokuuta, usko mua: hyvin se menee :)
Hei! Kiitos jutustasi! Itsekin olen perheellinen ja jo yhden korkeakoulututkinnon suorittanut, ja aloitan nyt syksyllä (parin viikon päästä!) lääkiksessä. Minuakin jännittää, erotunko 35+-ikäisenä joukosta ja löydänkö kavereita. Kiva kuulla, että ihmisiin tutustuu myös opiskelujen lomassa. Kaveeraavatko "seniorit" enemmän keskenään vai syntyykö kaverisuhteita myös nuorempiin kurssikavereihin? Kuinka paljon "seniorit " osallistuvat illanviettoihin/bileisiin? Mietin lähinnä erotunko joukosta ainoana, joka ei käy bileissä �� Tsemppiä opintoihisi ja hyvää jatkoa!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi :) Kiva saada samankaltaisesta tilanteesta tulevan kommenttia! Itse en ainakaan ole missään määrin kokenut erottuvani joukosta, mutta toisaalta meidän kurssilla on aika paljon mun kaltaisia alle kolmekymppisiä, joilla on taustalla aiempia opintoja.
PoistaEn tiedä meidän kurssin "senioreiden" kaveruuskuvioista sen kummemmin, mutta itse olen tutustunut niin samanlaisista taustoista tuleviin kuin nuorempiinkin. Varmaan aika paljon itsestä kiinni tuo tutustuminen :) Itselle ikää tärkeämpää on ollut se, että tullaan toimeen. Yhtään perheellistä kaveria en ole omalta kurssilta löytänyt, mutta muilta vuosikursseilta kyllä. Ja vaikka vuosikurssi onkin iso, aika paljon ollaan pienemmissä ryhmissä (harkat jne) joissa sitten voi tutustua paremmin.
En tiedä myöskään senioreiden biletottumuksia, kun oon itse pysynyt niistä aika kaukana :D Kyllähän bileillä(kin) on alussa merkitystä siinä tutustumisessa jne, mutta liikaa stressiä ei siitä kannata ottaa. Meet ja teet niin ku hyvältä tuntuu!
Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan! Tsemppiä myös sulle jännittäviin ensihetkiin lääkisopinnoissa :)
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSorisorisori ei todellakaan ollut tarkoitus poistaa kommenttiasi :(
PoistaKopioin sen tähän:
"Sun blogi on kyllä ollut siitä ihan mahtava että on nähnyt ettei tarvitse olla mikään superihminen päästäkseen ja pärjätäkseen lääkiksessä! Antaa toivoa että kyllä mustakin voi olla siihen! Kiitos siis että oot jakanut matkaasi ja vinkkejä yms meille muille"
Kiitos kivasta kommentistasi! Huippu kuulla että oot saanut toivoa näistä mun jutuista :) Superihminen ei tosiaan tarvitse olla. Sinnikkyys, määrätietoisuus, motivaatio ja tietysti kova työ on ne, joilla itse olen tähän pisteeseen päässyt.
Kivaa kesän jatkoa sinulle ja tsemppiä urakkaasi! :)