Muuttomuistoja

Olen muuttanut elämäni aikana melkoisen monta kertaa. Kerran jostain syystä kirjauduin Väestörekisterikeskuksen sivuilla ja sieltä löytyikin hurja lista osoitteista, joissa olen asunut. Olen muuttanut lapsuudenperheeni kanssa useita kertoja, nuorena kesätyön perässä Helsinkiin, au pairiksi lähelle Lontoota sekä nyt viimeisimmät muutot oman perheeni kera. Jokainen lapsemme on syntynyt Kätilöopiston sairaalassa, mutta kotiutunut sairaalasta eri osoitteeseen. Olemmekin nauraneet, että vauvakuvista on helppo tunnistaa, kenestä on kyse, kun jokaisen lapsen vauvakuvien taustalla on eri asunto.

Muutto on itselleni aina iso juttu. Kun ympäristö muuttuu ja asunto vaihtuu, tuntuu alkuun aina oudolta. Silloin miettii, sopeudunko tänne ikinä. Muutoksen suuruutta lisää, kun paikkakunta vaihtuu ja ympärillä onkin pelkästään outoja kasvoja. Itsehän en edes ole vaihtanut paikkakuntaa kovin tiuhaan, mutta tämäkin vähä on ollut itselleni tarpeeksi. Nyt on hyvä taas hetkeksi jäädä, jos ei tähän asuntoon niin ainakin Kuopioon.

Pois kotoa muutin 18-vuotiaana abikevääni helmikuussa. Mukanani yöjunassa oli pyörä ja iso matkalaukku. Sen kevään kävin töissä ja siinä sivussa lueskelin yo-kirjoituksiin mitä luin. Viikkoa ennen ylioppilasjuhliani matkustin kotiin laittamaan juhlia. Oli tarkoitus viettää siellä rentoa aikaa juhlien jälkeenkin, mutta kaveri soitti sunnuntai-iltana, että minulla on pääsykoe tiistaiaamuna. Sunnuntai-maanantaiyön käytin ennakkotehtävien tekemiseen ja tavaroiden pakkaamiseen, maanantaipäivän istuin junassa. Sen pääsykokeen seurauksena minusta tuli sairaanhoitaja. Syksyllä tuotiin sitten ihan kunnollinen muuttokuorma, sänky, pöytä ja pari muuta huonekalua. Niistä rakensin ensimmäisen kotini kimppakämpän yhteen huoneeseen.

Kun muutimme puolisoni kanssa yhteen, kumpikin toi yhteiseen kotiimme itselleen rakkaita huonekaluja. Kyllä minä tuoreena vaimona kauhistelin mieheni sisustussilmää, mutta kun hänen mielestään se vanha luokattoman ruma nojatuoli vaan oli niin hyvä istua!!! Sittemmin sisustusmakumme ovat hioutuneet lähemmäs toisiaan molempien helpotukseksi. Pyörivä nojatuolikin päätyi lopulta kaveriperheen rakennustyömaalle lattialämmitysputkien purkukelaksi. Yhteenmuuton aikoihin ostimme pienen pöytäryhmämme Ikeasta kahden euron kolikoilla. Myyjän ilme oli näkemisen arvoinen, kun aloimme latoa pöytään kolikkokasoja... Nykyään ei taitaisi enää oma pokka pitää.

Vaikka muuttaminen on joka kerta ollut itselleni rankkaa - lähinnä stressin ja muutoksen puolesta - olen silti iloinnut siitä, että entisen tilalle on saatu jotain uutta. Säännöllinen muuttaminen on ollut meillä myös tapa pitää tavaramäärä kurissa. Aina ennen muuttoa kun "pitää" käydä tavarat läpi ja myydä tai heittää pois kaikki tarpeeton. Samalla olemme hankkiutuneet eroon uudistamista vaativista huonekaluista. Uudessa asunnossa elämä onkin usein alkanut uusien huonekalujen, verhojen ja sisustuselementtien hankinnalla.

Olen tänä kesänä ehtinyt jo moneen otteeseen iloita siitä, ettei nyt tarvitse muuttaa mihinkään. Tuoreessa muistissa ovat edelleen ne viime kesän hetket, kun tuntui, ettei jaksaisi pakata, mutta oli pakko. Tavaraa myytiin, heitettiin pois, annettiin sisaruksille ja tutuille ja pakattiin, pakattiin ja pakattiin. Taustalla oli tietenkin pelonsekainen innostus uudesta elämästä ja arjesta. Vaikka nykyisessä asunnossamme on puutteensa ja välillä tekisi mieli muualle, muuttaminen on sen verran raskas prosessi, että ennemmin sitä yrittää tehdä olonsa mukavaksi täällä. Tähän mennessä emme ole viihtyneet yhdessä asunnossa kahta vuotta pidempään, joten nähtäväksi jää, rikotaanko tässä asunnossa ennätys!


Postauksen kuvat on otettu viime kesänä heti Kuopioon muuton jälkeen. Kaikki oli ihan uutta ja outoa, vaan toista se on nyt :D