Pääsykoelukemiset lasten kanssa 2/2

Jatkoa edellisestä osasta! Tätäkin tekstiä kuvittavat kesäiset puistokuvat :) Toisesta hakukerrastani kertova postaus löytyy täältä.

Kuopuksen syntymä ei loppusyksystä 2015 enää tuntunut missään määrin uhalta lukemisilleni ja jaksamiselleni. Ennemmin siitä alkoi mielessäni tulla toivottu pelastus: pääsisin eroon isosta mahasta ja raskausajan ongelmista! Kun itsenäisyyspäivän jälkeen könkkäsin Kätilöopistolle kontrolliin kyynärsauvojen kanssa, en tiennyt, että samana iltayönä vauva on sylissä. Laskettuun aikaan oli vielä lähes kolme viikkoa. Käynnistys kolahti kohdalle tällä kertaa, ikävä kyllä. Oli ihanaa (vaikkakin oikeasti vähän tylsää, kuka nyt huvikseen sairaalassa olisi) viettää sairaalassa se pari päivää vauvan kanssa. Tutustuin vauvaan rauhassa ja lueskelin hömppäkirjoja. Isommat sisarukset ottivat vauvan vastaan todella upeasti.

Mies oli pari viikkoa isyyslomalla ja isommat kotona pitkällä joululomalla. Minä sain rauhassa toipua synnytyksestä ja kivutkin tuntuivat hellittäneen (mainitaan nyt tässä kuitenkin, että välillä ne muistuttelevat itsestään edelleen). Opeteltiin yhdessä viisihenkisen perheen elämää ja isommat saivat totutella uuteen tulokkaaseen. Kummempia mustasukkaisuuksia ei ihme kyllä ilmennyt, vaan keskimmäinenkin hoiti vauvaa parivuotiaan innokkuudella. Vauva nukkui - toisin kuin isosisaruksensa - alkuun tosi paljon. Olin ihan että what ja tarkastelin, hengittääkö hän. Lasketun ajan tienoilla hän sitten "heräsi" kunnolla ja alkoi olla pidempiä aikoja hereillä.  Jouluun mennessä olin saanut käytyä ekan kierroksen eli kaikki kurssit läpi. Joulun jälkeen jatkoin valmennusmateriaalin ja kertauskirjojen parissa sekä tein ensimmäisen "harjoituskokeeni" (vanha Galenos-koe).

Isommat lapset palasivat hoitoon uudenvuoden jälkeen, hoitopäiviksi määriteltiin 10 pv/kk eli 2-3 päivää viikosta. Vein heidät aamukahdeksaksi, palasin vauvan kanssa kotiin, syötin ja nukutin vauvan ja aloin opiskella. Opiskelin n. pari tuntia kerrallaan, söin itse, syötin vauvan ja jatkoin taas lukuja, jos vauva antoi myöten. Vaipanvaihdot ja vauvan syötöt toimivat hyvinä lukemisen tauottajina, ja tapanani olikin vauvalle höpötellä kaikki kerrattavat asiat. Vauvalle ei ollut niin väliä, mitä mutsi selitti, kunhan äänensävy oli oikea ja katse hyväksyvä. Usein suloinen ensihymykin vilahti äidin höpötellessä :) Vauva nukkui yleensä vielä toiset unet iltapäivästä, joten sain otettua vielä toisen lukuspurtin ennen isompien hakua. Vauvan tahtiin mentiin, joten jos vauva kaipasi huomiota, sitä hän myös sai. Pitkinä imetyshetkinä, kun vauveli makasi sylissä puoliunessa, saatoin samalla lueskella tai laskea. Imetystyyny oli varmaan paras ostos lukujuttuja ajatellen :D Ja tietysti välillä oli niitä päiviä, että rikkonaisen yön jälkeen koin parhaaksi nukkua päikkärit vauvan kanssa.

Iltapäivisin oltiin lasten kanssa ulkona, leikittiin, laitettiin ruokaa ja tehtiin kotitöitä. Mies tuli töistä usein klo 17 maissa, jolloin syötiin koko porukka yhdessä ja ehkä leikittiin jotain. Loppukeväästä, kun oli pakko kiriä luvuissa, saatoin vielä illalla lukea/laskea muutaman tunnin ennen nukkumaanmenoa. Lienee sanomattakin selvää, että "oma aikani" eli täydellinen vapaa-aika oli ihan minimissä. Nauroin miehelle, että tää lukeminen on mun harrastus - ja niinhän se olikin.

Lasten kotipäivinä oltiin ihan rauhassa kotona, ulkoiltiin, tehtiin kotihommia, leikittiin jne. perusjuttuja, mitä kotiäitinä tavallisestikin tein. Näinä päivinä miehen tultua kotiin aloitin heti päivällisen jälkeen opiskelut ja luin sen 3-4 tuntia nukkumaanmenoon asti. Perusopiskelupäivänäni sain luettua 3-7 tuntia. On tosi vaikeaa arvioida tarkkoja lukutunteja, mutta itse etenin niin, että tietty kokonaisuus piti saada yhden päivän aikana valmiiksi. Jos sain sen tehtyä, jatkoin fiiliksen mukaan seuraavaan juttuun tai pidin ansaitusti loppupäivän vapaata. Useimmiten olin kyllä lukusuunnitelmasta jäljessä. 

Onneksemme kuopus oli todella rauhallinen ja hyvin nukkuva vauva, vaikka heräilikin joka yö vähintään pari kertaa. Kevään edetessä ja vauvan kasvaessa sen huomasi selvästi, miten vauva alkoi kaivata eri tavalla seuraa ja huomiota. Hän oli hereillä enemmän, ei nukkunut enää unia heti aamusta vaan vasta myöhemmin ja viihtyi leikkimatolla vain rajallisia aikoja. Olin aika kiitollinen, kun pääsykoe oli lopulta ohi, ja vasta sitten kuopus (tuolloin 5,5 kk) alkoi toden teolla tehdä hampaita ja pyrkiä liikkeelle.

Toinen hakukertani oli toisaalta rankempi, mutta toisaalta inhimillisempi kuin ensimmäinen. Välillä väsytti niin että itketti, mutta silloin piti viheltää peli poikki ja lopettaa siltä päivältä. Se, kun lapset saivat viettää suurimman osan viikosta kotona kanssani, vähensi huomattavasti syyllisyyttäni ilta- ja viikonloppuluvuistani. Työssäkäyvänä oli paljon rankempaa, kun väkisinkin lukemiset veivät jo ennestäänkin vähäistä perheaikaa. Jos olisin saanut päättää, toinen hakukertani olisi näyttänyt hyvin erilaiselta. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna en välttämättä olisi tässä, jos asiat olisivat menneet toisin.

Koko pääsykoekokemukseni voi tiivistää pariin onnistumisen edellytyksiin. Ne olivat:

Vahva motivaatio ja tahto. Sairausloma. "Helppo" vauva. Lukuprosessiin ja perheeseen sitoutunut puoliso.

Ilman noita, suureksi osaksi itsestäni riippumattomia tekijöitä, en varmasti olisi onnistunut. Erityisesti viimeisestä kohdasta olen äärimmäisen kiitollinen. Sanoinko jo, että ilman puolisoani en olisi tässä?