Pääsykoelukemiset lasten kanssa 1/2

Sain lukijalta postaustoiveen siitä, mitä on lukea pääsykokeisiin lasten kanssa. Ihan ensiksi sanon, että oman "sankaritarinani" taustalla on paljon onnekkaita sattumia, hyvää tuuria, loistotyyppejä taustajoukkoinani ja niin edelleen. En ole superihminen eikä minulla ole sen enempää tunteja vuorokaudessa kuin kenelläkään muullakaan. Lukuprosessini vuoksi en itse kokenut menettäneeni paljoakaan (mitä nyt kaiken vapaa-aikani), mutta kannoin huolta perheestäni: miehestä, joka joutui venymään lukujeni vuoksi ja lapsista, jotka väkisinkin saivat vähemmän äidin huomiota kuin ilman lukuja olisivat saaneet. Ajanjaksoittain esitetyn matkani lääkikseen löydät täältä!

Ensimmäinen hakukerta 2015:

Joulukuussa 2014 avasin ekaa kertaa vuosikausiin fysiikan 1. kurssin oppikirjan. Tein silloin 100 % työaikaa 3-vuorotyössä sairaanhoitajana. Lapset olivat päiväkodissa n. 15 pv/kk, koska minulla oli jonkin verran arkivapaita. Uuden vuoden tienoilla marssin pomon puheille ja pyysin mahdollisuutta 75% työaikaan. Se myönnettiin, joten sain viikkooni yhden lisävapaan. Lyhyempi työaika helpotti ajankäyttöongelmia vähän, muttei tietenkään poistanut niitä.

Luin kotona, keittiönpöydän ääressä, joka oli minun mielestäni loistava paikka, mutta miehen mielestä ei niinkään. Pidin siitä, että jos lapsilla oli jotain asiaa, olin saatavilla. Lasten jutut tauottivat lukujani kivasti (ja välillä vähemmän kivasti). Varsinkin vanhimman kanssa käytiin läpi ja kerrattiin esim. ruuansulatuselimistöä, koska hän oli ja on anatomiasta kiinnostunut. Kunnianhimoisesti kävin sen kevään aikana läpi kaikki 18 kurssia viikko/kurssi-tahdilla, vaikka suurin osa kursseista oli minulle täysin vieraita.

Loppukeväästä 2015 koko perhe oli aika väsynyt lukemisiini. Miestä väsytti kantaa lisävastuuta kodista ja lapsista, ja perheen yhteiset ajat olivat vähissä. Jouduin himmailemaan lukemisiani perheen hyvinvoinnin vuoksi, ja alkuraskauskin vei oman osansa energiastani. Pääsykokeen jälkeen otin takaisin menetettyä aikaa: tehtiin koko perheellä kaikkea kivaa ja lapset saivat olla suurimman osan viikosta kotihoidossa. Pääsykoe 2015 päättyi ihan hyvin: pisteet olisivat riittäneet parille hampaalle ja kai elukallekin sillä vähäisellä 5 kk:n lukemisella. Pettymyksestä toivuttuani päätin, että vielä kerran yritän.

Vaikka luvut kestivät vain viisi kuukautta, koin hirvittävää syyllisyyttä töistäni, pääsykoeluvuistani, lasten hoitopäivistä, ihan kaikesta. Epätoivottujen tulosten jälkeen oli vakava paikka miettiä, onko minulla oikeutta tuhlata lasteni ainutkertaista lapsuutta omien haaveideni jahtaamiseen, kun lopputuloksesta ei ole varmuutta. Jos puoliso olisi vastustanut toista hakukertaa, olisin jättänyt hakematta. Mutta hän rohkaisi, kannusti ja antoi toivoa, että me selviämme tästä yhdessä. Ilman häntä en olisi tässä ♥

Toinen hakukerta 2016:

Työt+perhe+tuleva vauva-kombo oli jo lähtökohtaisesti aika hankala, joten aloitin luvut heinäkuun puolivälissä. Kesälomalla kävimme perheen kanssa autolomalla Euroopassa ja nautimme kiireettömästä perheajasta. Oli ihanaa olla ihan eri ympyröissä, kun ei ollut kiire mihinkään. Lukemisia oli tarkoitus jatkaa heti palattuamme kotiin ja töihin. Elokuussa pitämälläni lomalla koin ensimmäiset aavistukset tulevista kivuista.

Liitoskivut ovat pahimpia tähän asti kokemistani kivuista.  Jalka tuntui lähtevän alta, kävely hidastui kivun vuoksi alle puoleen entisestä. Ei ollut minusta enää fyysisesti raskaaseen työhöni. Pari viikkoa töissä kiduttuani oli pakko nöyrtyä ja hakea sairauslomaa loppuraskauden ajaksi. Ei ollut helppo rasti tällaiselle (yli)tunnolliselle työntekijälle. Maha kasvoi ja kivut pahenivat. Lapset päätimme miehen kanssa yhteistuumin pitää päivähoidossa, koska en olisi kyennyt heitä kotona hoitamaan. Siitäkin koin syyllisyyttä, vaikka tiesin, ettei vaihtoehtoja ole. Seuranani oli jatkuva kipu, apunani tukivyöt ja fyssarikäynnit, lopulta kyynärsauvat ja hyvä ettei pyörätuoli.

Kipujen puolesta syksy 2015 oli elämäni mustinta aikaa. Positiivista oli se, että koska en kyennyt liikahtamaan neljän seinän sisältä, päivisin oli aikaa lukea. Pääsykoeluvut ja tietysti perhe pitivät minut järjissäni niiden kuukausien läpi. Mutta oli kyllä niin turha olo, kun aamulla sain vietyä lapset hoitoon mutta iltapäivällä oli pakko soittaa itku kurkussa miehelle, että ehditkö hakemaan lapset kun tää olo on yhtä tuskaa. Illat ja viikonloput pidin pääsääntöisesti vapaata ja nautittiin perhe-elämästä sen minkä voitiin. Ehkä jotain tuosta syksystä kertoo se, että tätä kirjoittaessani tulee tosi ahdistunut olo.

Jatkuu seuraavassa osassa! Postauksen kuvat on otettu kesäretkeltämme Pikku kakkosen puistoon tai Tiikeripuistoon tai mikä ikinä tuon puiston nimi onkaan. Tosi kiva paikka :)