3.12.2016

Tien päällä

Taas me matkustamme. Pestään pyykit, mietitään vaatteet, pakataan lapsille (liian) monta vaatekertaa, itselle vain välttämättömimmät ja aina ei  niitäkään. Sumplitaan aikatauluja, mietitään yöpaikkoja, pohdiskellaan, mitä lapsille evääksi, mitä viihdykkeeksi. Käydään mielessämme läpi koko viikonlopun ohjelma, yritetään löytää sieltä heikoimmat lenkit ja keksiä niihin ratkaisu. Kuunnellaan lasten "ei haluta mihinkään reissuun"-mutinaa ja yritetään pysyä kärsivällisinä (vaikka salaa olemme ihan samaa mieltä). Esitellään lapsille juhlavaatteet, kuunnellaan vähän lisää mutinaa, pakataan huolellisesti kaikki kengät ja mekot ja sukkahousut, kauluspaidat, puvut ja solmiot. Päätetään jälleen kerran jättää koti siistiksi ja kivaksi, mutta kaaokseenhan se jää. Taas.


road trip, autoloma, lasten kanssa, Ruotsi


Olen sikäli outo ihminen, etten pidä matkustamisesta, jos se on pakollinen osa johonkin pääsemistä. Viikonloppureissut koko perheellä jonnekin kauas ovat aivan vihoviimeisiä. Aina pakataan liikaa ja toisaalta liian vähän. Lasten unirytmi menee sekaisin vieraassa paikassa eikä kylässä kuitenkaan voi olla niin rennosti kuin kotona. Ehkä olen tullut vanhaksi tältä(kin) osin. Olen ehdottomasti koti-ihmisiä, lasten myötä vielä entistä enemmän.

Toisaalta tien päällä voi olla tosi mukavaakin. Road tripillä ollessa matkustaminen on ihan erilaista, rennompaa ja hauskempaa. Kaikki tarvittava on pakattu autoon ja löytyy sieltä - vaikkakin pitkän penkomisen jälkeen. Ollaan koko porukalla liikkeellä, on kesä ja loma eikä ole kiire mihinkään. Voidaan ajaa seuraavaan kaupunkiin tai vaikka seuraavaan maahan, jos sattuu huvittamaan. Tai sitten ajellaan ympäriinsä etsimässä paikkaa, missä voimme pystyttää teltan ja ruveta ruuanlaittoon. Sellainen oli viimevuotinen Euroopan-matkamme. Se oli kivaa se.


leiriytyminen, telttailu, leirintäalue, Tanska


Tänä syksynä on vähän liian monta kertaa tullut ajettua Kuopio-Helsinki-väliä nimenomaan asioiden hoitamisen, ei matkustamisen ilon vuoksi. Eipä ihme, jos puuduttaa. Mutta tässäkin, kuten niin monessa muussakin asiassa, etukäteen ajateltuna kaikki on aina vaivalloisempaa. Matka tuntuu älyttömän pitkältä ja kuitenkin perillä ollessa ajattelee, että äkkiähän se meni.  Tällä reissulla emme onneksi köröttele peräkärryn kanssa, mikä toivottavasti nopeuttaa matkan tekoa huomattavasti.

Ehkä silti kaikista ikävintä matkustamisessa on kotiinpaluu. Siis kotiinpaluuhan on ihan parasta, mutta se kaikki muu: laukkujen purkaminen, siivous, pyykkäys, järjestely. Se on pahinta. Varsinkin jonkin oikein onnistuneen ja ihanan loman jälkeen on niin ankeaa, kun heti joutuu täydellä teholla palaamaan arkeen. Itsellä onkin paha tapa jättää puolityhjä laukku lojumaan - ihan kuin se jotenkin helpottaisi arkeen palaamista! Kaikkea sitä ihminen itseään huijatakseen tekeekin :)

Tämä viikonloppu kuluu siis tien päällä ja juhlien. Hyvää viikonloppua teille kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥