21.12.2016

Tonttupuuhia

Enää kolme yötä jouluun! Vaikka kuinka yrittäisi etukäteen suunnitella ja päättäisi, että tänä vuonna olen ajoissa, valmistelut tuppaavat jäämään viime tinkaan. Eilen illalla otin kuitenkin kunnon paketointimaratonin lasten mentyä nukkumaan. Tänä vuonna olen miettinyt erityisen tarkkaan, mitä kenellekin antaisin. Myös oman perheemme suhteen olen punninnut, millaisista lahjoista olisi eniten iloa. Omana tavoitteenani on löytää sellaisia lahjoja, jotka jaksavat ilahduttaa vielä pitkään jouluaattoillan jälkeenkin. Lapsethan toki joka vuosi selaavat lelukirjat innoissaan läpi ja sanelevat listaan monia ja taas monia lelutoiveita, jotka eivät välttämättä kuitenkaan jaksaisi heitä pidemmän päälle innostaa.


joululahjat, paketointi, lahjaideoita, lapsille


Tänä vuonna lasten lahjapaketteihin käärittiin
  • yhteisesti Kimble-peli
  • yhteisesti leikkilääkärisetti
  • kaikille uudet yöasut
  • esikoiselle pieniä Legoja
  • keskimmäiselle 2 palapeliä
  • kuopukselle Brion lelu


lahjojen määrä, lasten joululahjat


Olemme vuosien saatossa todenneet, että pari lahjaa per lapsi riittää varsin hyvin, koska lapsiamme muistetaan (liiankin) runsaasti myös isovanhempien, kummien, tätien ja setien toimesta. Varsinkin nyt opiskelijaperheenä pitää miettiä tarkemmin,  kuinka paljon rahaa joulun viettoon kuluukaan. Toisaalta haluamme myös säilyttää maltillisuuden lahjojen määrässä nyt, kun se vielä on mahdollista. Lapset eivät vielä osaa laskea saamiaan lahjoja tai vertailla niitä toisten saamiin lahjoihin, mutta sekin aika koittaa joskus. Siihen asti yritämme viestittää, että vaikka lahjojen saaminen mukavaa onkin, jouluun kuuluu paljon muutakin kivaa, yhdessä tekemistä ja olemista, joita ei mikään lahjamäärä korvaa.

Nyt ryhdymme koko porukalla joulukuusen koristeluun!

4 kommenttia:

  1. Hyvää joulua koko perheelle! :) Kiitos kivasta blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva kun tykkäät :) Hyvää joulua myös sinulle!

      Poista
  2. Hyvää joulua koko perheelle! :) Kiitos kivasta blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulikin kahteen kertaan :) Mutta lisään nyt tähän, että toivottavasti lukusi ovat sujuneet hyvin ja tsemppiä niihin jatkossakin!

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥