13.12.2017

13. Joululaulut top 5 ennen ja nyt



Hyvää Lucian päivää! En tiedä, vietetäänkö kouluissa enää Lucia-juhlaa, mutta omilta kouluajoilta sellaisen muistan. Koskaan en tosiaan päätynyt kulkueeseen enkä etenkään Luciaksi :D

Seuraavaksi listaan viisi parasta joululaulua ennen ja nyt. Olen soittanut pianoa 6-vuotiaasta, joten monesti joulun alla lauloin joululauluja pitkiä aikoja säestäen samalla itseäni. Musiikki onkin minulle olennainen osa joulua ja sen tunnelmaa, kuten elämää yleensäkin. Tuntuu vähän ontolta olla pelkästään musiikin kuuntelijan roolissa, kun on tottunut soittamaan ja laulamaan itse. Vaikka kivaahan se kuuntelukin on :)




Ensimmäisessä listassa on viisi joululaulua, jotka muistuttavat minua lapsuuden jouluista.

1. Joulu saapuu jokaiselle - muistuttaa lapsuudesta, mutta sanat ovat edelleen ajankohtaiset
2. Tiernapoikien laulut - Tiernapoikien perinne elää Oulussa vahvana, ja alakouluikäisenä olin mukana esiintymässä säestäjän roolissa
3. Varpunen jouluaamuna - jo pienenä tiesin, mistä laulu on syntynyt ja kaikesta surullisuudestaan huolimatta se oli ja on mielestäni ihana laulu
4. Marian poika kuului usein kotona cd-levyltä ja soittelin sitä myös itse pianolla
5. Walking In The Air - tuskin tarvitsee selittää


  

Sitten tämän hetken lempijoululaulut. Muistakin kappaleista pidän, mutta nämä ovat ehdottomasti joulunajan soittolistallani:

1. Jouluyö, juhlayö - juhlava, perinteinen joululaulu, joka tuo joulun tapahtumat lähelle
2. Ave Maria (Caccini) - minulle tämä on erityisesti joululaulu, vaikka sopii muihinkin vuodenaikoihin. Melodia on niin kaunis :')
3. Sydämeeni joulun teen - niin täynnä joulutunnelmaa kuin olla voi ja muistuttaa siitä, mistä joulu oikeasti syntyy
4. Rauhaa, vain rauhaa - otsikko kiteyttää sen tunnelman, jota joululta toivon
5. Tulkoon joulu - kauniit sanat yhdistettynä viehättävään melodiaan, ei siihen muuta tarvita


Löytyikö listalta entisiä tai nykyisiä lemppareita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥